Tervehdys

Aurinkoista päivää ystävät hyvät! Toivotan tervetulleeksi kaikenkarvaiset otukset ikää ja sukupuolta katsomatta. Sillä ei ole mitään väliä oletko nuori, vanha, pitkä vai lyhyt tai mistä päin maailmaa olet. Mutta sillä on, uppoaako tekstit sinulle. Uppoaahan ne, mikäli luonto, eläimet ja taide ovat lähellä sydäntäsi.

Tervetuloa siis lukemaan tarinaa 23-vuotaan nuoren naisen ja hänen kääpiövillakoiransa elämästä. Luvassa on paljon luontokuvia sekä aina välillä psykologisia tiedetekstejä, kirjoitelmia ja mm. askarteluvinkkejä. Ihan laidasta laitaan kaikkea mitä mieleni päällä kulloinkin sattuu liikkumaan.

-Aino Vilhelmiina

Kuka minä olen?

Ruudun takana häärää 23-vuotias nuori nainen Uudeltamaalta. Elämäni tärkein asia on 12-vuotias kääpiövillakoiratyttö, Mimmi. Sen kanssa tulee lenkkeiltyä erilaisissa maastoissa. Meidän kummankin ehdoton lempipaikka on metsät, erilaiset retkeilypaikat, pururadat ja kaikki erilaiset luontokohteet, missä voi unohtaa kaikki arjen murheet ja keskittyä ainoastaan lintujen sirkutukseen.

Tällä hetkellä koirani ainoa elämän tarkoitus on toimia tassuterapeuttinani; viedä minut ulos, muistuttaa miksi on tärkeää herätä uuteen päivään ja toimia henkisenä kuuntelijanani. Meillä on ollut 1,5vuoden tauko rakkaasta harrastuksestamme rallytokosta. Silloin tällöin muistuttelen Mimmille mitä käskystä istuminen ja seuraaminen tarkoittivatkaan. Tarkoitus olisi palata harrastuksen pariin heti kun vointi sallii ja löydettäisiin sopiva kouluttaja. Vaikka Mimmillä on ikää, se on niin onnessaan yhdessä tekemisestä. Näkisittepä mikä hännän huiskutus käy kun kaivan treeniliivin ja namit esille. Silloin tietää heti, että nyt on treenin aika.

Meillä on plakkarissa koulutustunnukset RTK1 ja RTK2 eli ollaan kolmanneksi ylimmässä voittajaluokassa. Siihen meidän ura tyssäsi. Ei suinkaan koiran tai omistajan koulutuksellisesta syystä, vaan allekirjoittanut joutui isoihin jalkaleikkauksiin.

Pidempi avautuminen leikkauksista vaatisi ihan oman postauksensa. Ilman muuta sellainen on tulossa, mutta jotta kysymyslaatikko ei täyty kyselyistä, niin avataan tässä lyhyesti tilannettani. Eli minulla oli synnynnäinen vaiva, sillä reisiluuni oli kiertynyt väärään asentoon, jonka seurauksena polvilumpiot eivät pysyneet paikallaan. Oikea jalka leikattiin 5/2018 ja silloin kaikki meni niin hyvin nappiin kuin vain voi. Tästä kuntouduin täysin ja 4kk kohdalla ei enää ollut mitään kipuja ja pystyin  normaalisti harrastamaan liikuntaa. Vasen jalka leikattiin 11/2018 ja tämä on kunnon ongelmatapaus, jos näin voi asian ilmaista. Reisiluu murtui leikkauksessa ja neljän päivän kuluttua jouduttiin tekemään uusi leikkaus. Tämän seurauksena hemoglobiini laski todella alas ja täytyi tiputtaa pari pussia verta. Kuntoutuminen on vieläkin kesken, sillä jalka ei taivu kuin maksimissaan 90 asteen kulmaan ja tämä runsaan lämmittelyn, hieronnan ja venyttelyn avulla. Nyt on tutkinnan alla, ovatko ne raudat mitkä estävät liikkeen.

Tällä hetkellä haaveilen farmasian ja lähihoitajan opinnoista, sillä unelmani olisi vanhustyö sekä kemia - ja nimenomaan lääketeollisuus. Pitkän sairasloman seurauksena menin henkisesti sen verran heikkoon kuntoon, että hain ammattiapua, jotta nousen syvästä montusta. Mutta onneksi pikkuhiljaa alkaa elämä hymyillä ja olen saanut kasattua omia ajatuksia siitä, mitä oikein tulevaisuudelta haluan.

Kaikki kysymykset ovat tervetulleita ja varsinkin näin blogin alkutaipaleella kaikki vinkit otetaan ilomielin vastaan. Minulla on salainen arkkuni pullollaan postausideoita, mutta ikinä ei ole pahitteeksi, mikäli on jokin ajatus mielessä. Oli se sitten mielipide- tai tietokirjoitelma, ihan vain kuulumis- tai kuvapostaus tai mitä vain maan ja taivaan väliltä.

Herkullinen ja täyttävä kanasalaatti

*Jääsalaatti

*Kurkkua

*Tomaattia

*Punainen paprika

*Maustamattomia broilerisuikaleita

*Aurinkokuivattutomaatti salaattijuusto

*Makaronia

 

Keitä makaronit, paista & mausta broilerisuikaleet, ainekset kulhossa sekaisin ja ääntä kohti! Kylkeen vaan leipäpala niin käy hyvin kevyestä lounaasta.

Selviytyjät - Tarinoita elämästä

-masennus

Diana on sairastanut masennusta 20 vuotta. Vanhojen ihmisten elämässä se on mitätön aika. Mutta ajattelepa asiaa toiselta kantilta. Sairastat vaikeaa masennusta, olet täysin sulkeutunut kotiin omien ajatustesi pyörremyrskyyn, et pysty lähtemään ihmisten ilmoille ja pelkkä ajatuskin kauppareissusta saa sydämesi hakkaamaan tuhatta ja sataa. Pelkäät saavasi paniikkikohtauksen. Mitä jos pyörryn, mitä jos toiset huomaa? Entä jos sekoan ja menetän täysin hallinnan?

Tämmöisiä ajatuksia kyseinen Podcast jakso minussa herätti. Tuli niin mieleen vertaistuki ryhmän ihmiset ja ihan kuin olisi puhunut minusta. Nykyään onneksi mielenterveysongelmat ei ole jokapäiväinen tabu, vaan siitä pystytään puhumaan. Mutta on myös minun kaltaisia ihmisiä, jotka häpeävät omaa oloaan. Vasta nyt itsekin haluan avautua, sillä on ollut todella raskasta padota sisällä omaa pahaa oloa. Luulen, että se näkyy jo niin monelle ihmiselle, sillä jo lähipiiristä pari ihmistä on tullut juttelemaan. On todella raskasta aina vastata kysymykseen ’’mitä sinulle kuuluu?’’ myönteisesti. Helpompi olisi avautua omasta olosta ihan vaan vapaan juttelun lomassa.

Pahinta kaikessa onkin kun kiellät ongelmat. Siksi minäkin olen jaksanut niin pitkään kun vaan ajattelen, että kaikki on hyvin. Mutta näin ei saisi ikinä tehdä, se vaan pahentaa oloa. En nyt tarkoita, että jokaiselle vastaantulijalle tai hyvän päivän tutulle tarvitsisi alkaa avautumaan ongelmistaan. Diana kertoi niin osuvasti jaksossa, että myös masentuneilla ihmisillä on parempia ja huonompia päiviä. Usein ajatellaan, että kun kärsit masennuksesta, jäät vaan sänkyyn makaamaan, etkä pääse lähtemään minnekään. Mutta eihän se näin ole. Kyllä minäkin pystyn tarvittaessa hoitamaan asioita, muutenhan tässä vasta oltaisiin pahassa tilanteessa.

Siitä tullaankin tilanteeseen, missä monesti ihmiset ovat lääkehoitoa vastaan. En ymmärrä tätä kantaa. Mitään lääkettä ei määrätä hetken mielijohteesta. Muutenkin nyky-yhteiskunnassa on todella vaikeaa saada apua ajoissa, ellei osaa hakea ja vaatia hoitoa. Selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät nimenomaan edistävät aivojen serotoiinijärjestelmän toimintaa. Monesti ihmisillä, jotka saavat herkemmin mielenterveysongelmia, on häikkää kyseisessä järjestelmässä. Itsellänikin on tähän apuna Cipralex- niminen lääke. Monesti sitä ei itse huomaa onko lääkkeellä positiivisia vaikutuksia, sillä vaste tulee kuukausien, joskus jopa vuosien päästä. Siksi ei pitäisi jatkuvasti vaihdella lääkkeitä, vaan mieluummin rinnalla kokeilla toista valmistetta. Toki onhan silloinkin riskinsä, ettet tiedä kumpi lääkkeistä tuo kaivattua apua.

Senkin puoleen serotoiinin takaisinoton estäjät ovat hyväksi todettuja, sillä ne eivät latista tunteita. Pystyt silti kokemaan ihan normaalisti iloa, surua, pettymyksiä ja onnentunteita. Toisin kuin kannabikset ja tietyt lääkeaineet, jotka toimivat huumeen tavoin. Silloin elät ihan omassa maailmassa, etkä tiedosta mitä ympärillä tapahtuu. Riski jäädä koukkuun on myös matalampi serotoiinijärjestelmään vaikuttavilla lääkkeillä. Onhan se selvä asia, että vieroitusoireet pelottavat vuosien käytön jälkeen. Siksi mitään lääkettä ei saisi lopettaa yhtäkkiä, vaan on syytä keskustella lääkärin ja hoitajan kanssa tulisiko lääkettä edes vielä lopettaa. Liian aikaisin lopetetulla lääkkeellä on suuret riskit, että mielenterveysongelmat palaavat uudelleen.

Diana mainitsi, että vihoviimeinen apu haetaan sähköhoidosta. Hoitoa käytetään helpottamaan vaikeaa masennusta, mikäli lääkehoito ei ole tuonut riittävää apua. Toimenpide vaikuttaa aivojen aineenvaihduntaan, mm. välittäjäaineen pitoisuuksiin. Kyseisestä hoitomenetelmästä ei pahemmin puhuta julkisuudessa, sillä se vaikuttaa lamauttavasti lähimuistiin. On shokki herätä nukutuksesta hoidon jälkeen, sillä ei pysty tiedostamaan missä on ja miksi edes on joutunut sairaalaan. Mainittiin myös hoidon tuomat lihasnykäykset. Tämän takia turvataan hoito antamalla lihasrelaksanttia, sekä hoidon ajaksi hammassuoja ja seurataan aivojen ja sydämen sähköistä toimintaa, verenpainetta sekä hengitystä.

Onneksi nykyään apua on saatavilla paremmin niin julkiselta kuin yksityiseltäkin taholta. Ketään ei jätetä asian kanssa yksin, vaan hoitoon hakeutumisesta tehdään mahdollisimman pieni kynnys. Ennen vähäteltiin ihmisiä, jotka kärsivät masennuksesta tai muista mielenterveyden ongelmista. Tai ongelma on väärä sana, sillä olemme ihmisiä siinä missä muutkin. Ei meillä ole sen enempää päässä vikaa kuin ns. terveellä ihmisellä, vaan meidän aivojen serotoniinin tuotto on normaalia vähäisempää. Nykyään onneksi ei hävetä hakea apua ja ymmärretään pahemmin erilaisia psykiatrisia sairauksia.

Tässä välissä voisin lyhyesti kertoa serotoniinista, sillä se on monille vieras käsite. Monesti kun oletetaan ihmisten olevan ties mitä lääkäreitä, poliitikkoja ja poliiseja, eikä tavan tallaajille avata sanastoa.

Serotoniini eli systemaattiselta nimeltään 5-hydroksi-tryptamiini (5-HT) on kudoshormoni sekä aivojen välittäjäaine. Se vaikuttaa keskushermostossa mm. mielialaan, vireystilaan, aggressiivisuuteen ja ruokahaluun. Muualla elimistössä serotoniini osallistuu verenpaineen säätelyyn ja ruoansulatuskanavan toimintaan. Elimistössä osa hermosoluista ja suoliston soluista valmistavat serotoniinia tryptafaanista, joka on yksi välttämättömistä aminohapoista.

Serotoniinitoimintaan vaikuttavia lääkkeitä ovat

• triptaanit, joita käytetään migreenin hoitoon

• setronit, joita käytetään pahoinvointilääkkeinä

• monet psyykelääkkeet kuten serotoniinintakaisinotonestäjät eli SSRI-lääkkeet

Vahva suositus siis kyseiselle Podcast jaksolle, mikäli itse kärsit masennuksesta, kaipaat vertaistukea, haluat ymmärtää ystävääsi, läheistäsi tai perheenjäsentäsi, olet alan ammattilainen tai muuten vain lääketiede ja erilaiset ihmiset kiehtovat.

Lähteet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Serotoniini

https://www.ksshp.fi/fi-FI/Potilaalle/Potilasohjeet/Sahkohoito_eli_ECTohje_potilaalle(54766)

Selviytyjät - tarinoita elämästä Podcast

Porkkalanniemi - meren ympäröimänä

Eilinen retki suuntautui Porkkalanniemen merelliseen kalliomaisemaan. Saatiin olla kaksin Mimmin kanssa ja kuunnella merenkohinaa ja aaltojen liplatusta. Luonnon äärellä unohtuu arjen murheet, voi olla vain tässä ja nyt ja keskittyä kehollisiin tuntemuksiin. Tuntea jokaisen solun ja aistia täysin luonnon. Ei tarvitse puhua kenellekään. Mitään musiikkia ei kaipaa, riittää kun kuuntelee luonnonääniä. Täydellinen mindfulness harjoitus.

 

Aamulla auton nokka osoitti kohti Porkkalaa. Mimmi aistii heti kun ollaan menossa pidemmälle retkelle, eikä lähimaastoon. Ei tarvitse kuin eväät ottaa reppuun, niin toinen on ihan onnessaan. Kuten pienet lapset, pelkkä luonto riittää koiralle virikkeeksi. Saa vapaasti haistella ja ihmetellä luontoa, hyppiä kaatuneiden puiden yli ja kiipeillä kallioilla. Kuten ihmisilläkin, myös koiralle eväät maistuvat ulkona vähintään kaksin verroin paremmalle.

Reittivaihtoehtoina oli Pamskatanin pisto tai Telebergetin lenkki. Aloitettiin Telebergetistä. Lounastaukoa pidettiin Haahkan keittokatoksen lähistöllä. Samalla kävin ihastelemassa upeaa kallionäköalaa ja hetken rentouduin kuunnellen merenkohinaa. Melkein meinasi uni tulla, niin rauhoittava vaikutus luonnolla on. Pakko siis oli jatkaa matkaa, vaikka olisin voinut jäädä ikuisiksi ajoiksi ihastelemaan merinäköalaa.

Melko pian reitti haarautuikin ja jatkui kohti Pamskataninniemeä. En tajunnut tätä ennen kuin punaiset reittimerkit loppuivat ja loppumatkalle oli kiinnitetty maahan metalliset ankkurit opasteiksi. Käytiin katsomassa niemenkärkeä ja sinne meni edeltä turistijoukko. En voisi olla ylpeämpi Mimmistä, sillä vaikka oli vapaana, ei välittänyt yhtään ihmisistä. Mimmi sai muutamat rapsutukset, ei meinannut pikkuinen malttaa jatkaa matkaa.

Takaisinpäin Telebergetin reitille oli pikkuinen seikkailu ja tuli muutama ylimääräinen mutka matkaan. Löydettiin kyllä takaisin keltaiselle reitille, mutta yhdessä kohtaa kalliolta oli pitkä välimatka seuraavalle merkille. Hetken sai kiertää, että löysi oikean merkin. Reitti kiesi osittain samaa tietä takaisin, joten oli tuttua maisemaa. Kävelin kuitenkin vahingossa vajaa pari kilometriä ylimääräistä kun menin ohi kyltistä, mikä kaarsi vasemmalle parkkipaikalle. Muuten ylimääräinen mutka ei haitannut, mutta väsymys painoi jo kumpaakin ja jalat oli hapoilla.

Täydellinen päivä luonnon äärellä, voin lämpimästi suositella Porkkalanniemeä retkeilypaikkana. Paljon upeita keittokatoksia, jotka on vasta uudistettu. Aikaa kannattaa varata reilusti, jotta ehtii kiertää koko Niemen ja reitin, sekä nauttimaan maittavista eväistä.

Turistina Tampereella

Elokuun viimeisen sunnuntain reissu suuntautui Tampereelle. Kerran aiemmin ollaan tavattu Eetun kanssa Helsingissä. Ollaan parisen vuotta sitten tutustuttu juoksuryhmän kautta aikana kun pystyin vielä juoksemaan ja olin itsekin aktiivisempi somen juoksusivuilla. Silloin viestiteltiin paljon Eetun kanssa ja hän pyysi minua facebook kaveriksi. Meillä oli pitkä tauko, ettei viestitelty ollenkaan. Itseä vaan ahdisti puhua urheilusta ja yritin kaikin keinoin välttää tuottamasta itselleni mielipahaa. Nyt kun pystyn tämänkin verran liikkumaan ja aloin kaipaamaan edes viestittelyn kautta ihmiskontakteja, laitoin Eetulle viestiä kun hän on monesti ihmetellyt hiljaiseloani.

Viime kertaisesta tapaamisesta jäi niin hyvä mieli ja meillä sujui juttelu luonnollisesti. Niinpä sovittiin uusi tapaaminen Eetun kotiseudulle. Tavattiin Koskikeskuksen kauppakeskuksessa ja kierreltiin ajankuluksi muutamia liikkeitä ja juteltiin samalla. Siitä sitten suunnattiin kiinalaiseen täyttävälle ja herkulliselle lounaalle. Viikonlopun kunniaksi hintaan kuului friteeratut banaanit jäätelön kera. Mahat täynnä oli hyvä jatkaa tutustumiskierrosta ja saatiinkin kerrytettyä kunnolla askeleita. Kävi siis ihan hyötyliikunnasta.

Lounaalta suunnattiin Arboretumin puistoon. Meitä suosi täydellisen lämmin päivä. Luontoa ja kukkia rakastavana ihmisenä olin ihan onnessaan. Puisto oli täynnä toinen toistaan upeamman värisiä ruusuja. Muutenkin puisto oli ihanteellinen paikka. Vaikka oli muitakin innokkaita kuvaajia, niin silti mahtui hyvin kulkemaan, eikä ollut tunnetta, että olisi kenenkään tiellä. Puistosta matkamme jatkui Koskikeskukseen kahville, jonka jälkeen päätettiin vielä käydä katsomassa Pyynikin näkötornia. Muitakin turisteja ja paikallisia oli päätynyt paikalle, sillä oli pitkät jonot torniin. Onneksi tornissa oli kuitenkin hyvin tilaa liikkua ja katsella maisemia. Vähän meinasi kyllä alkaa huippaamaan, vaikka en varsinaisesti kärsi korkeanpaikan pelosta.

Päätin vielä lähteä viemään Eetun kotiin maalle noin parinkymmenen minuutin ajomatkan päähän keskustasta. Siellä vasta sielu lepäsi, kyllä kelpaa asua maalla. Rakastan maaseudun rauhaa ja luonnonläheisyyttä. Sieltä ei meinannutkaan päästä pois Eetun puheliaiden vanhempien ansiosta. Melkein puoleenyöhön menikin ennen kuin selvisin kotiin. Mutta oli pitkästä aikaan huippupäivä mukavassa seurassa. Huomaamatta tuli käveltyä kolmetoista kilometriä ympäri Tampereen keskustaa.

Aino Vilhelmiina